Visiting Bombo Hospital

19.12.2008

Pääsimme virallisten vierailupyyntö- ja vastauskirjeiden jälkeen vierailulle paikalliseen sairaalaan, jonka nimi on Bombo. Paikalliset kutsuvat sitä pahaenteisesti ”kuoleman sairaalaksi”. Siitä kehkeytyi kokemus vailla vertaa!
Sairaala on saksalaisten perustama ja siellä on edelleen saksalaisia asiantuntijoita puikoissa useilla sektoreilla. Paikalliset laatuvaatimukset tosin ovat kaukana saksalaisesta/länsimaalaisista. Pääsimme tutustumaan lähes koko sairaalaan leikkaussalia lukuun ottamatta. Eppu tosin sai luvan olla mukana erään paikallisen rouvan C-sektio operaatiossa, mikäli synnytys käynnistetään ajallaan ja vielä paikanpäällä ollaan. Osastot olivat jotain aivan uskomatonta! Jäävät aavistuksen vajaaksi Suomen laatuvaatimuksista.

Aamu alkoi lääkäreiden ja hoitajien aamupalaverilla, jossa käytiin läpi eri potilastapauksia eri osastoilta. Ne keskustelut käytiin onneksi suurimmaksi osaksi englanniksi, että pysyttiin vähän jyvällä. Raportointi oli jokseenkin ylimalkaista, ei menis Suomessa läpi. Raporttien jälkeen mentiin fysioterapia osastolle, jossa on töissä tasan yksi mies. Huvittavinta oli se, että kyseinen fysioterapeutti, jolla oli liuta omia potilaita odottamassa, määrättiin meille oppaaksi sairaala tourille. Siinä se hoiteli meneillään olevan portilaan loppuun ja loput 20 jäivät odottamaan. Ehkä heidän vuoro tuli vielä sinä päivänä, ehkä huomenna. (Labda kesho) Vastaava tilanne on läääkärille jonottaville; he tulevat aamulla odotushoneeseen, ehkä näkevät tohtorin, ehkä eivät. Huomenna on uusi päivä. Minkään moista kanttiinia ei alueella ole, joten OEM (omat eväät mukaan). Tästä syystä sukulaisia kuhisee ku muurahaisia siinä sairalaalan porteilla päästäkseen viemään ruokaa omaisilleen. Että ymmärrettäköön vartijoiden tuskan hiki kun he koittavat pitää porukan aisoissa.

Perinteistä osaston jakoa ei Bombo hospitaalissa liioin harrasteta. Mutta edetään ikäjärjestyksessä. Pienet edellä: Lasten osastolla keskoskaappihuoneessa oli tutkimukset kesken, joten ei heitä sen enempää häiritty, eikä siellä sen puoleen pidempään olisi viihtynytkään, sillä huone oli kuin ruotsalainen sauna; nihkeän nahkea. Ei ollu keskoskaapeissa hurraamista, ne olivat semmosia kauhistuksen kanahäkkejä; Pienet puulaatikot päällystettynä hyttysverkoilla Eipä pystynyt paljon vauvojen tilaa arvioimaan, kun verkot oli niin tiheät ettei läpi paljoa näkynyt.

No, lastenostolle, suhteellisen akuutille sellaiselle....Siellä oli vilinää kerrakseen. Osastolla oli porukkaa ku Tokion metrossa. 37 petipaikkaa, mutta osastolla punkkasi 57 lasta + heidän mamat. Eli sehän tarkoittaa sitä, että populaa oli yli 100, joten yhdellä sängyllä oli vähintään kaksi lasta äiteineen päivineen! Siellä ne äidit oli jatkuvasti yötä päivää, joten lattiatilat otettiin käyttöön. Saman sängyn jakoivat hinkuyskää -ja tuberkuloosia sairastavat lapset, joten sairaala onkin oiva foorumi antigeenien kerääjille. Tilanteen pelasti se, että paikalla oli sentään hoitajia kokonaiset kaksi kappaletta. Heilläkään ei näyttänyt kiire olevan. No, mitäpä sitä suotta hötkyilemään ku tää peli on jo hävitty muutenkin. Hiki vaan tullee. Samoilla lämpimillä kyseiset kaksi hoitajaa huolehti lasten teho-osaston toiminnasta.

Muiden osastojen jaottelu oli tehty suhteellisen selkeäksi. Oli miesten osastot ja naisten osastot, sisältäen lapsia. Huoneet olivat pääasiassa n. 30 hengen huoneita. Näillä osastoilla sama meininki jatkui. Siellä kaiken karvaiset taudin aiheuttajat elelivät sulassa sovussa potilaiden kanssa. Siinä kun tulit yhden taudin kanssa, lähdit todennäköisesti kymmenen kanssa. Hyvä esimerkki tästä oli pienet pahoin palaneet lapset, jotka makasivat iho paljaana alttiina pöpöille. Mahtavuutta oli se, että jokainen sänky oli varustettu hyttysverkoilla. Tanga kun on pahamaineinen malaria-alue ja se on hoitamattomana vakava kuolemaa -ja kehitysvammaisuutta aiheuttava uhka. Lääkitys siihen on edullinen ja tehokas, mutta silti kaikilla ei ole siihen varaa.

Radiologian osastosta päällimäiseksi jäi mieleen potilastietokannat, jotka olivat laadukkasti esillä hyllyssä. Laitteisto näytti päällepäin ihan tyylikkäältä, mutta säteilyturvallisuudessa oli pientä hiomisen varaa.

Yhteenvetona voisi sanoa, että olisimme erittäin kiitollisia jos terveys ei pettäisi täällä ollessa. Ja mikäli pettäisikin, niin kaikki poppakonstitkin kokeiltaisiin ennen Bomboa. Tosin on sanottava, että tasokkaitakin lääkäreitä sairaalasta löytyy, jos kohdalle sattuu.
a