Visiting Bombo Hospital

19.12.2008

Pääsimme virallisten vierailupyyntö- ja vastauskirjeiden jälkeen vierailulle paikalliseen sairaalaan, jonka nimi on Bombo. Paikalliset kutsuvat sitä pahaenteisesti ”kuoleman sairaalaksi”. Siitä kehkeytyi kokemus vailla vertaa!
Sairaala on saksalaisten perustama ja siellä on edelleen saksalaisia asiantuntijoita puikoissa useilla sektoreilla. Paikalliset laatuvaatimukset tosin ovat kaukana saksalaisesta/länsimaalaisista. Pääsimme tutustumaan lähes koko sairaalaan leikkaussalia lukuun ottamatta. Eppu tosin sai luvan olla mukana erään paikallisen rouvan C-sektio operaatiossa, mikäli synnytys käynnistetään ajallaan ja vielä paikanpäällä ollaan. Osastot olivat jotain aivan uskomatonta! Jäävät aavistuksen vajaaksi Suomen laatuvaatimuksista.

Aamu alkoi lääkäreiden ja hoitajien aamupalaverilla, jossa käytiin läpi eri potilastapauksia eri osastoilta. Ne keskustelut käytiin onneksi suurimmaksi osaksi englanniksi, että pysyttiin vähän jyvällä. Raportointi oli jokseenkin ylimalkaista, ei menis Suomessa läpi. Raporttien jälkeen mentiin fysioterapia osastolle, jossa on töissä tasan yksi mies. Huvittavinta oli se, että kyseinen fysioterapeutti, jolla oli liuta omia potilaita odottamassa, määrättiin meille oppaaksi sairaala tourille. Siinä se hoiteli meneillään olevan portilaan loppuun ja loput 20 jäivät odottamaan. Ehkä heidän vuoro tuli vielä sinä päivänä, ehkä huomenna. (Labda kesho) Vastaava tilanne on läääkärille jonottaville; he tulevat aamulla odotushoneeseen, ehkä näkevät tohtorin, ehkä eivät. Huomenna on uusi päivä. Minkään moista kanttiinia ei alueella ole, joten OEM (omat eväät mukaan). Tästä syystä sukulaisia kuhisee ku muurahaisia siinä sairalaalan porteilla päästäkseen viemään ruokaa omaisilleen. Että ymmärrettäköön vartijoiden tuskan hiki kun he koittavat pitää porukan aisoissa.

Perinteistä osaston jakoa ei Bombo hospitaalissa liioin harrasteta. Mutta edetään ikäjärjestyksessä. Pienet edellä: Lasten osastolla keskoskaappihuoneessa oli tutkimukset kesken, joten ei heitä sen enempää häiritty, eikä siellä sen puoleen pidempään olisi viihtynytkään, sillä huone oli kuin ruotsalainen sauna; nihkeän nahkea. Ei ollu keskoskaapeissa hurraamista, ne olivat semmosia kauhistuksen kanahäkkejä; Pienet puulaatikot päällystettynä hyttysverkoilla Eipä pystynyt paljon vauvojen tilaa arvioimaan, kun verkot oli niin tiheät ettei läpi paljoa näkynyt.

No, lastenostolle, suhteellisen akuutille sellaiselle....Siellä oli vilinää kerrakseen. Osastolla oli porukkaa ku Tokion metrossa. 37 petipaikkaa, mutta osastolla punkkasi 57 lasta + heidän mamat. Eli sehän tarkoittaa sitä, että populaa oli yli 100, joten yhdellä sängyllä oli vähintään kaksi lasta äiteineen päivineen! Siellä ne äidit oli jatkuvasti yötä päivää, joten lattiatilat otettiin käyttöön. Saman sängyn jakoivat hinkuyskää -ja tuberkuloosia sairastavat lapset, joten sairaala onkin oiva foorumi antigeenien kerääjille. Tilanteen pelasti se, että paikalla oli sentään hoitajia kokonaiset kaksi kappaletta. Heilläkään ei näyttänyt kiire olevan. No, mitäpä sitä suotta hötkyilemään ku tää peli on jo hävitty muutenkin. Hiki vaan tullee. Samoilla lämpimillä kyseiset kaksi hoitajaa huolehti lasten teho-osaston toiminnasta.

Muiden osastojen jaottelu oli tehty suhteellisen selkeäksi. Oli miesten osastot ja naisten osastot, sisältäen lapsia. Huoneet olivat pääasiassa n. 30 hengen huoneita. Näillä osastoilla sama meininki jatkui. Siellä kaiken karvaiset taudin aiheuttajat elelivät sulassa sovussa potilaiden kanssa. Siinä kun tulit yhden taudin kanssa, lähdit todennäköisesti kymmenen kanssa. Hyvä esimerkki tästä oli pienet pahoin palaneet lapset, jotka makasivat iho paljaana alttiina pöpöille. Mahtavuutta oli se, että jokainen sänky oli varustettu hyttysverkoilla. Tanga kun on pahamaineinen malaria-alue ja se on hoitamattomana vakava kuolemaa -ja kehitysvammaisuutta aiheuttava uhka. Lääkitys siihen on edullinen ja tehokas, mutta silti kaikilla ei ole siihen varaa.

Radiologian osastosta päällimäiseksi jäi mieleen potilastietokannat, jotka olivat laadukkasti esillä hyllyssä. Laitteisto näytti päällepäin ihan tyylikkäältä, mutta säteilyturvallisuudessa oli pientä hiomisen varaa.

Yhteenvetona voisi sanoa, että olisimme erittäin kiitollisia jos terveys ei pettäisi täällä ollessa. Ja mikäli pettäisikin, niin kaikki poppakonstitkin kokeiltaisiin ennen Bomboa. Tosin on sanottava, että tasokkaitakin lääkäreitä sairaalasta löytyy, jos kohdalle sattuu.
a

Puolimatka!

Noniin rakkaat ”kanssamatkustajat”, on aika taas kirjoittaa jotain täältä päiväntasaajalta. Puolivälissä aletaan oleen jo. Joulukuun alussa tehtiin viikon reissu Dar es salaamiin ja Zanzibarille. Mahtava reissu kaikkiaan. Darissa oli Suomi-koulun joulujuhla suomiruokineen, jossa Juha pääsi pukkeilemaan. Zanzibarilla on lössi Oululaisia kavereita, joita käytiin piristämässä. Piristyttiin itsekin siinä samalla... On ollut vaan ilo huomata miten Taivaan Isä on meitä kantanut ja huolta pitänyt! Kiitos esirukouksista, niillä on suuri siunaus! Ootte ihania! ☺ Kerrottakoon kuitenkin, että on täällä pieniä vastoinkäymisiäkin kohdattu. Mm Epun puhelin varastettiin, mutta kiitos vakuutusyhtiön nopean toiminnan, uusi 20e:n Nokia on jo taskussa. Täällä on opittu pitämään parempaa huolta tavaroista ja toisistamme, sekä suunnitelmallisuutta ja ennakointia. Kaikki tärkeitä näissä oloissa.

Tosiaan siellä Sansilla meillä oli aikaa vajaat kolme päivää, jotka piti käyttää tehokkaasti. Niinpä meillä oli tarkka suunnitelma mitä haluttiin tehdä ja nähdä. Eka päivä kierrettiin Stone Townissa ja ihailtiin kapeita kujia, sekä tietysti syötiin hyvää ruokaa hyvässä seurassa. Ostosten teko jätettiin tällä kertaa muille, tinkiminen vie katsos aikaa...Lopuksi tehtiin vielä diili seuraavan päivän veneretkestä saarille, siinä toivossa että säästettäisi sitten aikaa ja vaivaa. Seuraavana päivänä saavuttiin satamaaan, tosin hinta oli muuttunut sovitusta ja taas armoton vääntäminen alkoi. Tiukkoja kun ollaan, periksi ei anneta ja niinhän se vene sitten saatiin sillä sovitulla 50,000 shillingillä ☺ plus snorklauskamat päälle. Jos nyt äkkiseltään päissäni lasken niin se tekee vajaa 40e kuudelta hlö:ltä. Noh, sitten kauniin aamun jälkeen alkoikin sataa ja vettä tulikin enemmän kuin olisi tarvinnut ja kaikki saaret häipyi näkyvistä. Vene porskutti eteenpäin ja alettiin jo ihmetellä mitenkä se meidän kuski osaisi suunnistaa ilman kompassia. No eihän se osannutkaan. Eksyksissähän me oltiin. Toisin sanoen ei voinut sanoa missä päin määränpäämme oli, sen enempää kuin mistä lähdettiinkään. Sade kasteli meidät ja meidän kamppeet ja silloin ensimmäistä kertaa täällä ollessa paleli! Sammutettiin moottori ja kelluttiin siinä veneinemme keskellä merta ja ooteltiin josko se ilma vielä kirkastuisi. Onneksemme se sen teki ja sumun läpi alkoi näkyä jokin möykky. Sinne siis. Snorklatessa pilvinen keli ei pahemmin haitannutkaan, eipähän nahka kärventynyt. Kivan näköstä siellä veden alla on. Te tiedättekin jotka siellä olette käyneet ;) Meduusoja siellä kyllä oli vähän liikaa ja jossain vaiheessa huomasin keskittyneeni niiden väistelyyn kalojen ja korallien sijasta. Se pelleily sai loppua, ne pisteli joka tapauksessa. Aikamme polskittuamme ilmakin kirkastui ja menimme katsomaan kilppareita. Ne oli melkosia otuksia, joista vanhin veijari oli lähes 300-vuotias. Prison Island oli itsessään viehättävä myös!

Kolmantena päivänä otettiin aamuvarhaisella taksi saaren eteläosaan Kizimkaziin, jossa käytiin uimassa delffiinien kanssa! Ne vasta jotakin ovat! Niitä parveili siellä varmaan valehtelematta 30-40 kappaletta. Snorkkelin kanssa kun uiskenteli niin oli se vaan elämys, totisesti!

Nyt taas Tangassa peruselämää elellään. Tai no perus ja perus, kyllähän tämä tämän hetkiset Suomiolot voittaa, luulisin? Nautitaan edelleen täällä olosta. Ollaan muutettu toiseen taloon. Yhtä iso tämä on kuin edellinenkin, mutta ei täällä huonekalujen lisäksi olekaan sitten muuta. Pari lautasta ja kuppia saatiin läheteiltä lainaan, kiitos niistä! Hyvä täällä silti on ja tammikuussa on taas muutto edessä. Minne, se nähdään? Joulutunnelmaa ei ole nimeksikään, paitsi kun menee lähettien jouluisiin koteihin ja juo glögiä, niin ehkä hetken tuntuu siltä että parin viikon päästä on joulu! Toivottavasti teillä on siellä valkoinen joulu, me ollaan ihan fine tän vihreän kanssa ;) Juhalla on kohta 10957 päivää elämää kasassa, että sitäpitäs jollain konstin juhlistaa. Koitanpas taas latailla kuvia tänne kun kerkeän, se on niin hidasta puuhaa. Nyt ei muuta kuin lämpöistä joulun odotusta!

Hilirimpsis!

Täällä taas hikoillaan! AAAH! Eilen illalla tämä sähkökatkos taas alkoi muutaman hyvän sähköisen päivän jälkeen ja sitä kestikin ilta seitsemästä yömyöhään. Yöllä onneksi ilmastointi hurisi aamu seitsemään asti, jolloin sähkö taas loppui. Ylläri. Senpä vuoksi emme menneet edes toimistolle, koska siellä ei olisi voinut paljoa tehdä ja toisaalta on mukavampaa hikoilla kotona kuin toimistolla. Sen sijaan istuimme aamupäivän Murtosilla miettien elämää ja sen vaikeita olosuhteita generaattorin katkussa. Tämä sähköongelma on ilmeisesti nyt koko kaupungin harteilla. Lisäksi vettä ei tule tai jos tuleekin niin hyvin rajallisesti, joka on tietysti jonkinlainen pienehkö probleema...
Mutta onneksi meillä on kaasuhella/uuni, joten ruuanlaitto onnistuu! Senpä takia meillä on herkullinen makaronilaatikko uunissa odottamassa. Kiitos siitä apulaisen. Juha siirtyi jo kaakelilattialle lukemaan, koska se on ehdottomasti viilein paikka tässä talossa.

Ollaan otettu tavaks piristää pimeitä sähköttömiä iltoja soittamalla saksofoniballadeja. Niistä kuulemma naapuritkin tykkäävät ;) Joskus tulee tekstiviestillä biisitoiveita, joita Juha sitten soittelee. Toisinaan leikitään arvausleikkiä ja naapurit saavat arvailla mikä biisi. Kaikkea sitä täällä kynttilän valossa keksiikin. Lehmäköhän se tuolla ammuu? No, ei ihme, onhan niitä tuossa naapurissa. On tämä välillä kuin kotieläinpuistossa olisi. Koira haukkuu takapihalla, harmaapapukaija höpöttää ja viheltelee naapurin pihassa ja lehmät ja vuohet ulisee niiden päälle. Ja se onkin sitten ihan oma juttunsa mitä noihin muslimimenoihin tulee.

Juha on ollut kiireinen ja tarpeellinen mies apuvälinepajalla. Siellä on syntymässä prototyyppi modifioitavasta pyörätuolista erilailla vammautuneille lapsille ja halavalla syntyy. Juhalla on oma puuseppä/hitsaaja apuna, joka toteuttaa Juhan villeimmätkin ideat. Juhasta on löytynyt pientä insinöörin vikaa muiden vikojen lisäksi ;) Mutta parisuhde kukoistaa kaikesta huolimatta. Varmaan ymmärtäväinen vaimo Juhalla...

Eppu on ollut toimistorottana yrittäen suunnitella koulutusmateriaalia vammaisten lasten vanhemmille. Siinä sivussa käynyt myös kotikäynneillä kuten viime perjantaina. Siitä täytyykin kertoa klassinen esimerkki. Ensinnäkin jouduimme tehdä kotikäynnit kävellen, koska projektin auton bensabudjetti on tältä vuodelta käytetty mm. ylimääräisiin sokerinhakumatkoihin (22km, vaikka samaa tavaraa saa tien toiselta puolelta). Lähdin siis sosiaalityöntekijän ja fysioterapeutin kanssa kävelemään hiekkaisia polkuja kohti kuntoutettavien lasten koteja. Ensimmäisessä paikassa teimme normaalit kikkakolmoset ja kaikki meni suunnitelmien mukaan. Siitä jatkoimme sitten taas muutaman tovin hikoillen päivän kuumimpaan aikaan, kunnes naiset kertoivat että eivät oikein tienneet missä seuraava kohde oli. Minä sanoin että minulta on ainakaan turha kysyä kun ei ollut hajuakaan missä olimme. Edellinen field worker oli saanut kenkää kun ei hoitanut tehtäviään hyvin ja nyt nämä naiset olivat sitten ottaneet kyseisen alueen hoitaakseen, mutta ilmeisesti heillä ei ollut osotteita koteihin (jos näihin kaikkiin taloihin ylipäätään on osoitteet...)Siinä aikamme käveltyämme ja kyseltyämme löydettiin etsimämme koti. No, sielläpä ei ollut lapsi kotona, vaan olivat äitinsä kanssa lähteneet sairaalaan. Emme viitsineet jäädä odottamaan, joten jatkoimme eteenpäin. Seuraavassa kodissa ei myöskään ollut lapsi kotona, vaikka äiti kyllä tiesi tulostamme. Ihmettelin hieman ja niin ihmettelivät muutkin, mutta sitä kuulemma tapahtuu. Matka jatkui. Käveimme tietä, johon oli levitetty valtavasti jyviä. No, eihän ne mitään jyviä ollut, vaan riisiä. Siinä vieressä oli riisitehdas, jossa riisi puhdistettiin ja pakattiin säkkeihin myytäväksi. Kävimme siellä kierroksella ja tulimme lopuksi viimeiseen kohteeseen. Siellä lapsi oli vuorostaan kuumeessa, joten jäi sekin keikka tekemättä.

Mutta mitä tästäkin opimme: Tämä on Afrikka!

Se on menoa nyt!

Mambo!! 

Elämä Tansanian auringon alla on alkanut ja viikon maassa olon jälkeen voi vaan sanoa, että this is so AFRICA! Ihan mahtava paikka. Oltiin ekat kolme päivää Dar Es Salaamissa, joka on Tansanian suurimpia kaupunkeja. Asuttiin siellä Fidan majatalossa, Onnelassa. Dari oli mielenkiintoinen tuttavuus, jossa liikkumismahdollisuudet ovat melko rajalliset ilman omaa autoa, sillä kaupunki on niin sekava, ettei viitti hypätä minkä vaan daladalan kyytiin kun ei koskaan tiedä mistä itsensä löytää ja löytääkö enää takaisin. Muutenkin liikkuminen valkoisena on aika riskaapelia siellä. Päästiin kokemaan jo afrikkalaista avuliaisuutta kun auto jumitti kadulle ja siinä alettiin sitten vaihtamaan akkua. Kiirettä ei täällä sitten pidetä suunnilleen koskaan. Siihen tuli sitte monta miestä avuksi ja noin reilun tunnin päästä oli jo uusi akku paikoillaan ja matka jatkui. Tämä oli ensimmäinen opetus siitä, että suunnitelmallisuus ei täällä liioin kannata. Toinen esimerkki saatiin keskiviikkona, jolloin oltiin lähdössä ajamaan Tangaa kohti. Ajateltiin käydä nopeesti ostamassa jotain elintarvikkeita eräästä isosta supermarketista, mutta vastoin aukioloaikoja se ei ollutkaan vielä avannut oviaan, koska heillä oli ilmeisesti jokin vika kassajärjestelmässä. Siinä odoteltiin taas noin tunti, kunnes päästiin sisään. 

Matka Darista Tangaan oli mitä mielenkiintoisin. Matkaa oli noin 350km johon kului aikaa n. 5h. Suomessa voi yleensä ottaa rennosti ja torkkua rauhassa koska ei kuitenkaan ole mitään nähtävää, paitsi jos metsästä tykkää...No, tällä matkalla ei ehtiny juuri eväitään syödä ettei vaan missaa jotakin mielenkiintoista ja hupaisaa. Liikenne ensinnäkin on jotain aivan mieletöntä; autot ohittelee miten sattuu, milloin sattuu, joten tööttiä on hyvä muistaa käyttää! Pyöräilijät vetävät tien reunassa tarakalla mitä ihmeellisimpiä asioita, mm. toista pyörää, auton moottoria, hiilisäkkejä, polttopuita... Ja niitä pyöriä on siis paljon!! No osa polkeekin ihan normaalisti nainen tai lapsi tai molemmat tarakalla. Naiset kävelee tienreunaa kantaen pään päällä vateja, risuja, koreja - ihan mitä vaan! Joskus tytöt äitiensä apuna opettelemassa päänpäällä kantoa. Liikenteen lisäksi vähän väliä tulee pieni kylä, jossa miehet istuvat puiden alla juttelemassa tai myyvät ihan mitä tahansa, lapset juoksevat savimajojen väleissä, naiset kuorii pottuja tai pesee pyykkiä tai tekee muita kotitöitä. Kokoajan tapahtuu ja paljon! Siinä auton ikkunasta katsellessa tuli olo kuin olisi istunut elokuvateatterissa, vaikka kaikki tuo mitä ihmeellisin elämäntapa oli ihan  muutaman metrin päässä! Huikeeta! :) Ja tietysti kamera kävi niin kauan kun akkua riitti. 

Tangaan saavuttua oli jo pimeä, eikä sitä juurikaan tiennyt minne oli tullut. Aamulla sitten lähdettiin haistelemaan ilmaa ja katselemaan hoodeja. Vaikka Tangassa onkin 300 000 asukasta, tästä välittyy enemmänki kylämainen tunnelma. Kaupungissa on yksi kohtuu hyvä supermarket ja tori, josta saa kaiken mitä hengissä pysymiseen tarvitsee. Mitä siellä ei ole, sitä ei tarvi. Keskusta on melko hiljanen, pyöräilijöitä on enemmän kuin autoja ja niitä väistelläään. Ollaan käyty ajelemassa muiden lähettien kanssa ympäri Tangaa ja täältä löytyy tosi erilaisia kaupunginosia; hiljanen maalaiskylä, vilkas kaupunginosa ja rauhallinen keskusta. 

Viikonloppuisin on täällä sellanen Tangamano, eli valtava kirppis. Eppu oli siellä penkomassa Amerikasta lahjoituksena saatuja vaatteita ja teki löytöjä 500-1000 shillingillä eli 30 cent- 1 e/kpl. Ja arvaa vaa oliko innoissaan!? Siitä tuli heti yks lempipuuhia. Tinkiminen kannattaa aina, varsinkin kun olet valkoinen.

Eilen päästiin kirkkoon, joka oli tietysti valtava 2,5h:n elämys. Kyllä ne täällä osaa laulaa ja tanssia! Sähköt meni kesken kokouksen, synan soittaja siirty sivuun ja seurakunta jatkoi acapellana eli ilman säestystä mahtavassa harmoniassa! Luulisi että oisivat harjoitelleet kovastikkin, mutta eivät kuulemma harrasta harjoituksia. Upeaa kuultavaa! Iltapäivällä stadionilla oli kristillinen konsertti jota menttiin kuuntelemaan ja niiden monien satojen mustien joukosta erottui hyvin pari valkosta hiihtäjää. Melko vaikuttava näky ku tuhatkunta nuorta ja lasta tanssii  ja jammailee stadionilla  hikipäässä musiikin tahtiin.